Illat alkavat pimenemään ja on jälleen se aika vuodesta, kun heijastimet kaivetaan esille. Löytyykö sinulta heijastin? Onko se tarpeeksi heijastava? Osaatko ripustaa sen oikein? Tärkeintä on muistaa, että heijastin on aina pimeällä mukana – Niitä voi olla useitakin, sillä kukaan ei voi pimeällä näkyä liian hyvin!

Kaupungilla kulkiessaan jalankulkija näkee katuvalojen ansiosta eteensä melko hyvin ja siksi moni jalankulkija luulee myös näkyvänsä autoilijoille. Tämä on kuitenkin vaarallinen harhaluulo, koska ilman heijastinta jalankulkija ei helposti erotu tummasta asfaltista. Mainosvalot ja puiden ja pensaiden varjot heikentävät jalankulkijan näkyvyyttä samoin kuin syksyinen tihkusade tai sumu.

Tieliikennelain mukaan jalankulkijan tulee käyttää heijastinta pimeän aikana tiellä liikkuessaan. Kaikki eivät kuitenkaan heijastinta käytä. Liikenneturvan sivuilta löytyy huolestuttavaa statistiikkaa:

  • Vain joka toinen jalankulkija käyttää heijastinta.
  • Lähes puolet jalankulkijoiden henkilövahingoista tapahtuvat vuoden pimeimmän kolmanneksen aikana, loka-tammikuussa
  • Yli puolet jalankulkijoiden loukkaantumisista tapahtuu suojatiellä

Lisää jalankulkijoiden liikenneonnettomuus-tilastoja löytyy täältä.

Kun tiellä näkymistä miettii, kannattaa sitä ajatella autoilijan vinkkelistä. Jos auto ajaa 40km tunnissa, kulkee se 11 metriä sekunnissa. Kun autoilija näkee jalankulkijan, menee hänellä noin sekunti, ennen kuin hän pystyy reagoimaan mitenkään. Eli ennen kuin jarrutus edes alkaa, on auto jo 11 metriä lähempänä jalankulkijaa. 60km/h vauhdissa kuljetaankin jo 17 metriä sekunnissa. Jokainen voi itse miettiä, kuinka kaukaa haluaa tulla nähdyksi!

Liikenneturvan nettisivuilla on kätevä sovellus, jolla voit testailla, kuinka jalankulkija näkyy heijastimen kanssa ja ilman tai lyhyillä ja pitkillä ajovaloilla. Sovelluksessa voi jopa vaihtaa jalankulkijan etäisyyttä. Käy kokeilemassa ja katsomassa, miten paljon näkyvyys vaihtelee valoista ja heijastimista riippuen: Liikenneturva.fi/heijastin/.

Erilaiset heijastinmallit täydentävät toinen toisiaan. Heijastinliivi toki näkyy kauas, mutta hihassa roikkuva heijastin tulee varmasti helpommin matkaan. Laita joka takkiin ja reppuun heijastin roikkumaan valmiiksi ja eteiseen liivejä ja vieteriheijastimia, niin voit napata mukaan aina tilanteeseen sopivan lisäheijastimen.

Me Pilkkosilla julkaisemme lähipäivinä erilaisia heijastinaiheisia juttuja. Oletko jo käynyt katsomassa Pilkkoset facebook-sivulla  olevan loistavan Heijastinräpin? Muista seurata viikolla 39 Facebookia ja Instagramia, sillä luvassa on kivaa heijastin-aiheista kisaa ja visaa. Ja tietysti toivotamme jo ennakkoon kaikille hyvää valtakunnallista heijastinpäivää 1.10! #heijastansinua

Lue vielä viime syksyinen blogimme heijastimen historiasta ja siitä, millainen on asiallinen heijastin.

Pilkkoset-heijastimia voit käydä kurkkaamassa täällä.