
Pilkkosten toiminta on luotettavaa ja vastuullista!
Ostamalla Pilkkosten tuotteen ja käyttämällä palveluamme, tuet lasten, nuorten ja aikuisten toimintaa. Pilkkoset- tuotteiden takana seisoo suomalainen perheyritys, joka toimii vastuullisesti jokaisella yrityksensä osa-alueella. Voit lukea alta esimerkkejä, mitkä tekevät meistä vastuullisen varainhankinnan kumppanin.

Luotettavaa
Pilkkosten toiminta on läpinäkyvää ja luotettavaa. Asiakaspalvelumme on aina valmiina auttamaan ja mahdolliset ongelmatilanteet ratkaistaan yhdessä. Asiakkaamme eivät jää koskaan yksin. Pidämme myös huolta asiakkaiden tietoturvallisuudesta ja kampanjoiden rahaliikennekin sujuu mutkattomasti suomalaisen verotuksen mukaisesti. Ryhmälle ei ilmaannu kampanjoissa minkäänlaisia piilokuluja tai riskejä.
Valitsemme yhteistyökumppaneiksi vain luotettavia yrityksiä ja olemme jatkuvasti yhteydessä jokaiseen tahoon, joka on kanssamme yhteistyössä. Oli kyseessä sitten esimerkiksi mainostus, logistiikka, tuotteiden valmistus tai laskutus – olemme mukana jokaisessa vaiheessa ja pidämme huolen, että kaikki toiminta on arvojemme mukaista ja parhainta palvelua asiakkaillemme!

Vastuullista
Pilkkosten tuotteiden valmistuksessa käytämme vain vastuullisia ja toiminnassaan läpinäkyviä tehtaita, joilla on kansainväliset standardit täyttävät laatusertifikaatit. Tuotteillemme tehdään jatkuvaa laadunvalvontaa. Tuotteemme valmistetaan sellaisista materiaaleista ja sellaisilla menetelmillä, jotka kuormittavat luontoa mahdollisimman vähän. Pakkaamme tuotteemme kierrätettäviin materiaaleihin ja suosimme ekologisia vaihtoehtoja. Kaikilla tuotteillamme on laatutakuu sekä ilmainen vaihto- ja palautusoikeus.
Kehitämme jatkuvasti toimintaamme saadun asiakaspalautteen perusteella ja mahdollisista virheistä otamme opin sekä vastuun! Haluamme toimintamme olevan kokonaisvaltaisesti myös esimerkillistä nuorille ja lapsille.

Suomalaista
Pilkkoset on täysin suomalainen yritys. Suunnittelemme tuotteita ja pakkauksia itse ja varainhankintapalvelullemme on myönnetty Avainlippu –merkki, joka kertoo suomalaisesta palvelusta. Osa tuotteistamme valmistetaan myös Suomessa. Yrityksemme on suomalaisen Perheyritysten liiton hyväksytty jäsen.