Lumet sulavat ja aurinkokin välillä pilkistää. Kevät on oivaa aikaa tempaista käyntiin uusi varainhankinta-kampanja luokkaretkeä tai leirikoulua varten.

Vaihtuva vuodenaika on aina hyvä syy kaikenlaiseen uuteen: vaatekaapit ja varastot siivotaan, tulevan kauden vaatteet ja urheiluvälineet kaivetaan esille, ja samalla tarkastetaan, mitä kannattaa pakata kaapin tai varaston perälle ja mitä laittaa kiertoon.

Myös koulun ja päiväkodin rahankeräyksessä uusi vuodenaika tuo aina uusia tuulia: syksyllä rahaa voi kerätä lehtien haravoinnilla, talvea kohti mennessä on helppo myydä joulukortteja. Joulun aikaan järjestettävät myyjäiset ja muut tapahtumat koulussa ovat perinteisiä rahankeruukeinoja. Keväällä voisi taas keksiä jotain uutta.

Meillä Pilkkosilla yritimme keksiä, mikä rahanhankintakeino kevätkauteen sopisi. Tottakai meillä on ensimmäisenä mielessä sukkien myynti. Sukat leimataan usein syksy tai talven tuotteeksi, mutta jos selaat Pilkkoset-katalogia, niin sieltähän löytyy vaikka kuinka monet keväisemmän kelin sukat: pirteät raidat, kevyet bambusukat ja varrettomat sukat. Eli nyt voisi Pilkkoset-myyntikampanjan tehdä ihan uudella myyntipuheella tyyliin ”tilaa nyt kesän retkiin ja urheiluun sopivat sukat”.

Ja osaahan meidän Pilkkoset-tiimi muutakin ajatella, kuin sukkia: keväistä varainhankintaa voisi tehdä esimerkiksi järjestämällä kirpparitapahtuma koululla tai päiväkodissa. Kevät- ja kesävaatteet, tennarit ja aurinkolasit ovat nyt helppoa myytävää. Eikä pidä unohtaa isompia tuotteita: kaikki vanhemmat vaan kaivamaan varastoista liian pienet polkupyörät ja kypärät, unohdetut skeittilaudat ja rullaluistimet.

polkupyöra

Kirpparipöydän kulmalle voi myös laittaa Pilkkoset katalogin ja kerätä tilauksia luokan myyntikampanjaan. Pilkkoset-tuotteiden myynti on helppoa varainhankintaa, mutta vaihtelu virkistää ja erilaisilla tempauksilla saa eri vanhemmat innostumaan. Eli yhdistelemällä eri ideoita ja rahanhankintakeinoja saa varmasti kaikki innostumaan yhteisestä tavoitteesta.

Monella koululuokalla leirikoulut ja luokkaretket on järjestetty keväälle. Nyt on siis juuri oikea aika tehdä vielä viimeinen varainkeruupuristus uusin keväisin ideoin, ennen kuin lapset pääsevät nauttimaan ikimuistoisista retkistä ja matkoista.

Pilkkoset sukkia kesään.

Pilkkoset siniraita 1074
Pilkkoset punaraita 1077
Pilkkoset bambukevytmusta 1071
Pilkkoset bambukevytvalkoinen 1068
Pilkkoset varreton 1103
4011_kompressiosaarystin_001