Parittomat sukat ja sadepäivän tekemistä

Parittomat sukat saavat uuden elämän näiden askarteluohjeiden avulla. Sukista syntyvät helposti käsinuket, pehmolelut ja keppihevoset sadepäivän iloksi.
Jaa
Tähän kesään on mahtunut sadepäivä jos toinenkin. Jos kaikki kirjat on luettu moneen kertaan ja lautapeleistä tulee jo tappelua, on askartelu kivaa vaihtelua.

Netti on pullollaan askarteluohjeita kaiken tasoisille näpertelijöille, esimerkiksi Pinterestistä löytyy niin helppoja taaperon kanssa tehtäviä askarteluja kuin vaikeampia projektejakin. Itse askarteluohjeita surffaillessani usein turhaudun siihen, että helpoltakin näyttävään juttuun tarvitaan kuumaliimapistoolia tai ompelukonetta. Jos sadepäivä yllättää, etkä juuri silloin pääse askartelutarvikeostoksille, on hyvä olla varastossa ideoita, jotka voi toteuttaa minimaalisin materiaalein ja taidoin.

Ensimmäinen joka kodista ja jopa mökiltä löytyvä materiaali on sukat, niistä voi askarrella kaikenlaista. Tämän jutun askarteluihin ei tarvitse sukkien lisäksi kuin kourallisen muita materiaaleja ja askartelutaidotkin voivat olla vähän hukassa, silti pystyt nämä tekemään. Näissä ei myöskään aikuisen tarvitse kokoaikaa olla auttamassa, nämä onnistuvat 5-10-vuotiailtakin melko itsenäisesti.

Käsinuket

Veikeiden käsinukkejen askarteluun tarvitset sukkien lisäksi:

  • vähän kangasta (leikkaa vaikkapa vanhojen housujen lahkeesta tai kauppakassista)
  • villalankaa (eiköhän mökiltä löydy joku reikäinen villasukka, jonka varresta voi purkaa hieman lankaa)
  • nappeja ja/tai liikkuvia askartelusilmiä
  • neulan ja lankaa napin ompelua varten
  • pompom-palloja (nämä voi korvata napeilla)
  • liimaa ja sakset

sukka-käsinuketMustasta bambusukasta saa koiran kääntämällä varvasosion sisään, jolloin siitä muodostuu suu. Silmät, kuono, kieli ja korvat on liimattu paikoilleen, mutta kärsivällisempi askartelija voi käyttää neulaa ja lankaa kestävämmän lopputuloksen saamiseksi.

Oranssi-valkoisesta sporttisukasta tehty olento on, samoin kuin koira, aloitettu kääntämällä sukan kärki suuksi. Silmät ja kieli on liimattu paikoilleen ja villalankatukka ommeltu muutamalla pistoksella silmien taakse. Sieraimiksi sattui löytymään kaksi samanlaista nappia, jos kotoa ei löydy askartelusilmiä, voi kummankin käsinuken silmät korvata napeilla.

Mustekalat 

Siniraita-sukista tehtyihin mustekaloihin tarvitset vain:

  • pari nappia tai askartelusilmää
  • pätkän narua
  • neulan, lankaa ja sakset
  • liimaa

Mustekala sukastaLeikkaa ensin sukka katki noin kantapään kohdalta. Työnnä irtileikattu varsi sukan sisään pallonmuotoiseksi täytteeksi ja sido sukka kiinni narulla. Leikkaa solmun alla roikkuva osio kahdeksaksi lonkeroksi ja liimaa tai ompele silmät paikoilleen.

Keppihevonen

Keppihevoseen tarvitset mahdollisimman ison sukan sekä:

  • vanua tai kasan parittomia sukkia tai rikkinäisiä sukkahousuja täytteeksi
  • kangasta tai lisää parittomia sukkia korviksi
  • villalankaa
  • kaksi nappia
  • neulan, lankaa ja sakset
  • kepin tai harjanvarren

KeppihevonenTämä keppihevonen on tehty parittomasta Freetime Black sukasta. Täytä sukka askarteluvanulla tai vanhoilla sukilla ja sukkahousuilla. Ompele silmät paikoilleen. Tee harja villalangasta parsinneulan avulla ommellen ja solmien. Hienot vahvat korvat saa leikkaamalla kahden sukan kärjet ja taittamalla ne kaksinkerroin, mutta jos kaikki sukkavarastot on jo käytetty askarteluun, käy korviksi mikä tahansa kangas. Ompele korvat harjan kummallekin puolelle. Suitset voi punoa villalangasta tai niihin voi käyttää mitä tahansa narua. Solmi vielä lopuksi harjan varsi paikoilleen, voi olla, että varsi pitää ensin sahata sopivan mittaiseksi.