Ylen tekemä juttusarja varainhankinnasta lasten harrastusten rahoittamiseksi on herättänyt paljon keskustelua Ylen nettisivuilla. Monet keskusteluun osallistuneet ovat ilmaisseet ärtymyksensä ”pakkomyynnistä” ja haluaisivat mielellään rahoittaa harrastuksen tai leirikoulun puhtaasti käteismaksulla.
Tuotemyynti koetaan turhauttavaksi, noloksi, uuvuttavaksi tai suorastaan kerjäämiseksi. Monen kommentoijan mielestä myyntikampanjat myös vaativat liikaa aikaa, joka on suoraan pois perheen yhteisestä ajasta.
Tasa-arvoa erilaisissa taloudellisissa tilanteissa olevien perheiden välille
Yle haastatteli aiheesta myös Pilkkosten toimitusjohtajaa Matti Skutnabbia. Hänen mielestään tuotemyyntikampanjat tasa-arvoistavat perheitä ja takaavat myös köyhempienkin perheiden lasten harrastusmahdollisuuden. Tämä lisäksi lapset ja nuoret oppivat yrityselämän alkeita, jos heidät vain otetaan mukaan myyntityöhön. Näin ollen myös myyntityö voidaan katsoa yhdessä vietetyksi ajaksi, jolla on vieläpä kasvatuksellinen näkökulma.
Loppujen lopuksi on muistettava, että varainhankintaa tehdään lasten vuoksi, ei aikuisten kiusaksi. Ikävä totuus on, että jos matkakassaa ei kerätä myyntityöllä, se jää siinä tapauksessa kokonaan vanhempien maksettavaksi. Kolmas ja kenties ikävin vaihtoehto ainakin lasten kannalta on, että retkien järjestämisestä luovutaan kokonaan.
Vaihtoehtoja on monia
Varainhankinnalle löytyy nykyisin paljon vaihtoehtoja: voidaan myydä sukkia ja vaatteita, pesuaineita, suklaata ja keksejä, joulukalentereita, vessapaperia sekä paljon muuta. Myyntikampanjan käytännön toteutus vaihtelee hieman myyntiartikkelista riippuen. Osassa kampanjoista tilaukset kerätään ennakkomyyntinä, kun taas toisissa myytävät tuotteet toimitetaan etukäteen.
Pilkkosten varainhankintapalvelu pyrkii tekemään myyntikampanjasta mahdollisimman vaivatonta niin ryhmän vastuuhenkilölle kuin kaikille myyntityöhön osallistuvillekin. Tiedämme, että kampanjat tapahtuvat muun vapaa-ajan kustannuksella, minkä vuoksi teemme jatkuvaa kehitystyötä saadaksemme palvelumme vastaamaan ryhmien tarpeita. Sen lisäksi tuotteemme ovat laadukkaita ja sopivat jokaisen arkeen. Tuotevalikoimamme on laaja ja jokaiselle löytyy takuuvarmasti jotakin, eikä ”pakkomyyntiin” ole tarvetta.
Haluammekin haastaa kaikki varainhankintaa harkitsevat ryhmät: miettikää tavoitteenne tarkkaan ja tehkää sitten kaksi kampanjaa sen toteuttamiseksi, toinen Pilkkosten avulla ja toinen jonkun kilpailijamme.
Kumpi toimi teille ja asiakkaillenne paremmin?