Olemme Korivaaran koulun nelosluokka, Muhokselta. Oppilaita luokassamme on 21. Keräämme rahaa luokkaretkeen, jonka aiomme tehdä kuudennella luokalla. Tämä myyntikampanja oli meille ensimmäinen.
Oppilaat ovat olleet innoissaan luokkaretkisuunnitelmastamme ja heitä ei ole tarvinnut houkutella mukaan varojen keräämiseen. Myös vanhemmat ovat kannustaneet yhteiseen työhön ja tukeneet lapsiaan myyntityössä. Oppilaita kannusti myös ylimääräinen palkkio hyville myyjille! Karkkipussit maistuivat .
Laitoimme tämän kampanjan tavoitteeksi 840 € ja lähes tuplasimme sen upealla tuloksella, 1512 €:lla. Kaikki meni siis yli odotusten.
Valitsimme Pilkkosen tuotteet, koska tiesimme ne laadukkaiksi. Myös siksi, että valikoima on monipuolinen, emmekä halunneet myydä pelkästään esim. karkkeja. Sukat olivatkin ehdottomasti suosituin myyntituotteemme.
Tilausten laittaminen järjestelmään sujui helposti selkeiden ohjeiden avulla. Oppilaat tekivät sen yhdessä vanhempiensa kanssa. Vastuu tilausten syöttämisestä järjestelmään jakautui näin myös tasaisesti. Tuotteiden jakamista asiakkaille helpotti suuresti se, että jokaisen myyjän tuotteet toimitettiin omissa pusseissaan.
Olemme tyytyväisiä kampanjaamme ja sen toimivuuteen. Voipa olla, että otamme Pilkkosen tuotteita toistekin myyntiin!
Korivaaran koulun 4 lk ja Susanna -ope
Pilkkoset tarjoaa yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella helpon ja turvallisen varainhankinta tavan ryhmille. Laaja tuotevalikoima, helpot työkalut ja selkeät ohjeet tekevät ansaitsemisesta vaivatonta.
Mietitkö vielä aloittamista? Tilaa tutustumispaketti, niin asiakaspalvelumme ottaa sinuun yhteyttä, kertoo lisää ja antaa parhaat vinkit.