Tarvitsetteko lisää leluja hiekkalaatikolle tai ovatko askarteluvälineet nähneet jo parhaat päivänsä? Miksi ette kokeilisi Pilkkoset-myyntikampanjaa tilanteen korjaamiseksi? Jo sadat päiväkodit ovat onnistuneet kanssamme ja täältä löydät inspiraatiota myös omaan kampanjaanne.
Kaikki sujui hienosti
Mikkelin montessorileikkikoulun Pilkkoset-kampanjaan emme asettaneet varsinaista tavoitetta, mutta taisimme ylittää omatkin odotukset tuoton suhteen. Olen ollut jo niin monta kertaa vastuuhenkilönä eri ryhmille, joten Pilkkoset kampanja on minulle ennalta tuttua. Se on helppo ja turvallinen tapa tehdä varainhankintaa.
Tuoton käytämme päiväkodilla lasten hyväksi, kuten askartelutarvikkeisiin ja uusiin kalusteisiin. Hieman jäimme kaipaamaan valikoimista poistuneita sukkia, kuten Hurjat ja Poikanen.
Minna, Mikkelin montessorileikkikoulu
Mäkiautoja lapsille
Pikkuvekaran päiväkodissa haluamme antaa lapsille elämyksiä. Viime syksynä lasten riemuksi hankimme pihaleikkeihin mäkiautoja. Pilkkoset-kampanjan avulla olemme saaneet hankituksi paljon erilaisia sisä- ja ulkoleluja sekä olemme avustaneet myös päiväkotia erilaisten tapahtumien muodossa. Järjestimme mm. taikuri- ja sirkuskoulun vierailun päiväkotiin.
On kiva myydä tuotteita, jotka ovat laadukkaita ja käytännöllisiä. Tulemme tekemään jatkossakin kampanjat Pilkkosten kanssa. Tämä on tosi helppoa ja kaupankäynti on riskitöntä. Kiitosta antaisin erityisesti hyville nettisivuille ja nopeille toimituksille.
Päivi, Pikkuvekaran vanhempaintoimikunta
Lopussa kiitos seisoo
Meillä oli tavoitteena, että jokainen päiväkodissa olevan lapsen perhe (noin 80 lasta) ostaa yhden paketin. Tavoite ylitettiin moninkertaisesti. Myynti ei kuitenkaan tapahtunut päiväkodin kautta, vaan rekrytoimme aktiivisia vanhempia myyjiksi omille ystävilleen ja työpaikoille.
Myyjien värvääminen oli aluksi hankalaa, mutta mukaan lähteneet myyjät olivat hurjan tehokkaita! Tuotteiden myyminen oli helppoa, sillä jokainen myyjä sai Pilkkoset-näytepaketin myynnin ajaksi. Pilkkosilta saatu tuki oli hyvä ja tuotteet tulivat juuri niin kuin oli tilattu. Tuotto käytetään hankintoina päiväkotiin. Olemme ostaneet cd-soittimen, puhurin käsineiden kuivausta varten, kitaran, sohvan, rahin ja paljon muuta. Rahaa on edelleenkin käytettävissä.
Santahaminan päiväkodin vanhempainyhdistys
Vuoden muskarimaksut kuitattiin sukkakaupalla!
Alkuvuodesta aloin puhua muille muskarin vanhemmille sukkakampanjasta. Kukaan muu vanhemmista ei tuntenut Pilkkosia entuudestaan. Olin itse ostanut sukat työkaveriltani, joka myi niitä lapsensa luokkaretkeä varten.
Kampanja sujui jouhevasti ja Pilkkoset hoitivat asiat hyvin. Tuotolla rahoitamme lastemme musiikkileikkikoulun maksut kevät- ja syyskaudella sekä ostamme päiväkodin juhliin tarjottavat tuotteet.
Terkuin, Mari Helsingistä
Opintomatka päiväkotilasten kanssa luontoon
Meillä oli tavoitteena myydä sukkia ja muita Pilkkoset-tuotteita mahdollisimman monelle päiväkodin perheelle. Päiväkodin tädit kierrättivät näytekasseja perheestä toiseen talkoilla: muutamalla osastolla kassit kiersivät tehokkaasti, muutamalla vähemmän vauhdilla. Kampanja sujui ja sukkakauppaa tehtiin vaihtelevalla menestyksellä.
Kaikki vanhempien tempauksilla kerätyt varat käytetään päiväkodin lasten virkistystoimintaan, kuten luonto- ja kulttuuriretkiin, koko perheen ulkoilutapahtumiin ja lasten teemapäiviin.
Terveisin Johanna, Kittilän päiväkodin vanhempainneuvosto