Kasvata omat kukat ja yrtit.

Maalis- ja huhtikuu ovat loistavaa aikaa taimien esikasvatukseen, joten on aika upottaa sormet multaan.
Jaa

Valon määrän lisääntyessä on hyvä aika miettiä jo istutuspuuhia. Pian saavat viherpeukalot upottaa sormensa multaan ja istuttaa ensimmäiset siemenet. On siis aika ottaa esiin laatikot, ruukut ja munakennot.

Monia siemeniä voi esikasvattaa jo maalis-huhtikuussa ja tuoda ripauksen kevättä kotiin. Siemenistä kasvatetut kasvit ovat puhdasta lähiruokaa. Pilkkosten siemenvalikoimaan kuuluu syötävistä tuotteista: ruohosipuli, tilli, sileälehtinen persilja, basilika, timjami sekä Baby leaf mix salaatti.

Tykkäätkö kasvattaa kesäkukkia? Valikoimaamme kuuluvat myös mustasilmäsusanna ja ruiskaunokki.  Upea kukkainen köynnöskasvi mustasilmäsusanna  sopii hyvin amppelikukaksi. Ruiskaunokki on ihana pelloilta tuttu vanhanajan kesäkukka. Se sopii hyvin niin kukkaruukkuun kuin kukkapenkkiinkin.  Ja on yksi kesän kauneimpia leikkokukkia.

Ja vaikka et oliskaan viherpeukalo, rai- ja ohraruohon kasvattaminen onnistuu taatusti. Tarvitaan vain astia, multaa, siemeniä, vettä ja aurinkoa.

Yleisohje istuttamiseen:

  1. Levitä astiaan multaa ja kastele sitä hieman.
  2. Ripottele mullan päälle tasainen kerros siemeniä.
  3. Peitä siemenet ohuella multakerroksella ja kastele kevyesti.
  4. Voit halutessasi peittää astian muovikelmulla itämiseen asti.
  5. Pidä multa kosteana.

Istuttamisessa on mukavaa, että näkee oman käden jäljen ja saa onnistumisen iloa. Puuhaan voi ottaa mukaan myös perheen pienimmät. Lasten kanssa on kiva seurata kasvun etenemistä ja napata kesällä suuhun vaikka itse kasvatettua salaattia.

Pilkkoset-tuotevalkoimaan kuuluu tuote Siemenet. Se sisältää 10 pussia värikkäitä kukkia ja monia yrttejä, jotka kokemattomankin viherpeukalon on helppo istuttaa, esimerkiksi keittiöön tai parvekkeelle. Jokaisessa siemenpussissa on suomenkieliset lajikohtaiset ohjeet.