Olin suunnitellut etukäteen paneutuvani tässä blogissa Pilkkosten bambutuotteisiin, sillä saatuani niitä paketillisen kotiin testattavaksi, hurahdin heti. Onnekseni minulla on liuta kanssasisaria, jotka ovat rankanneet kyseiset vaatteet Pilkkosten top 3:n, joten tämä ei mene mainoksesta, vaan on ihana naisellinen mielipide kaikkea pehmeää ja miellyttävää kohtaan.

No, sitten menin ja löysin Taloussanomien nettisivuilta artikkelin, joka palautti ajatukset omaan lapsuuteeni, 70-80 –luvuille, jolloin perheiltä ei kerätty rahaa luokkaretkiä varten, ainakaan kouluissa joita itse kävin. Ja hyvä niin, sillä äidilleni olisi ollut mahdotonta osallistua rahallisesti ja taas yksinhuoltaja-siivoojan lasta olisi osoiteltu sormella. Emme järjestäneet myyjäisiä tai myyneet tuotteita ovelta ovelle, vaan varat olivat jo olemassa, ne kuuluivat oleellisena osana jokaisen luokan menoihin siinä missä koulutarvikkeetkin ja opettajat päättivät itsellisesti niiden käyttötarkoituksesta.

Taloussanomien artikkeli:
http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2013/08/15/kun-rahaa-ei-ole-koulun-pitaa-saastaa-kaikesta/201311259/12

Huom! Lapsetkin lukevat lehtiä, näkevät kouluja koskevat uutisoinnit, kuuntelevat radiota, keskustelevat keskenään sosiaalisessa mediassa joskus ihan asiaakin, ahdistuvat helposti, liioittelevat lahjakkaasti ja pian pelko laskeutuu varjona ihan väärään osoitteeseen. Mikäli kouluhenkeä kiristää opettajapula, koulun päälle langetettu lopetusuhka tai mitä ikinä nuo säästötoimet tuovatkaan tullessaan, niin vaikuttaahan se samalla myös lapsiin. Meistä aikuisista jokainen tietää, mitä pääkopalle tapahtuu, jos ei pääse lomalle, irti arjesta, pois paineistetusta ilmapiiristä. Ja kun on jotain mieltäylentävää luvassa mittasuhteet muuttuvat, sitä jaksaa ihmeen hyvin vaikka mitä ja kuinka paljon.

Miksi siis lasten tulisi kaikkineen osallistua aikuisten maailmaan?

Joten, jos koululla ei ole varoja perustarpeisiin, niin silloin varoja mukaviin asioihin hankitaan muualta ja ihan itse. Eikä tämä ole huono juttu lainkaan. Varainhankintatempaus tekee ryhmästä yhtenäisen ja saa lapset laatimaan matkasuunnitelmia. Yhdessä. Tällä tavoin heidät on heitetty arjen yläpuolelle, jonka jälkeen laskeutuminen takaisin onkin ihastuttavan keveä ja kauaskantoinen.

Kun sain viime keväänä Pilkkosten tuotekatalogin, lähetin sen heti vanhemman tyttäreni mukana opettajalle, sillä tiesin hänen luomuihmisenä innostuvan varsinkin niistä bambutuotteista. Ja myönnän, että ojassa oli oma lehmä. Jo pelkästään kyseisen luokan vuoden takainen Viron –matka maksoi lähes 300€ / perhe, vaikka luokkakassa tyhjennettiinkin reissua varten. Joten nyt, kun on ollut puhetta seuraavasta viikon kestävästä retkestä Roomaan, Venäjälle tai Saksaan, pyörryn pelkästä ajatuksesta, kuinka paljon se tulee vaikuttamaan henkilökohtaiseen budjettiini. Kannustan näin ollen joka solullani ja tarpeen vaatiessa myös ruotsinkielellä opettajaa osallistumaan varainhankintakampanjaan ja jos oikein innostun, saatan myydä itsekin muutaman sukkaparin lähipiirille. Miksikö? Koska tiedän miten paljon arvokkaampaa on itse hankittu asia kuin lahjaksi saatu, sitä arvostaa enemmän ja se kiinnostaa kauemmin, enkä ole pohjaton kaivo tai avustusjärjestö, vaikka haluankin antaa lapsilleni kaiken! Siksi! Niin ja hyvästä tahdosta myös, tietenkin.

Avaatko sinä mieluummin oman kukkarosi vai kannustat lastasi myyntityöhön, jolla kerätään varoja yhteiseen hyvään?

Katja Ståhl

Kirjoittaja on kotiäiti ja toimittaja.